Suvut
Vanhimmat sukuselvitykset juoksijahevosista löytyvät L. Fabritiuksen kokoamista Tilastollisista tauluista ja Ravisportin kalentereista 1860-luvulta alkaen. Polveutumistiedot olivat alkuun vähäisiä, koska hevoset lisääntyivät yleisesti laajoilla yhteislaitumilla. Kantakirja perustettiin vuonna 1907, jolloin järjestelmällinen jalostus aloitettiin ja selkeästi vierasveriset hevoset karsittiin ulkomuotoseikkoihin vedoten pois. Kantakirjan myötä alettiin vaatia myös jonkinlaista selvitystä kantakirjattavien hevosten polveutumiesta, joten tavallisesti suvut pystytään selvittämään 1800-1900-lukujen vaihteeseen saakka.
Juoksijasuvut
Alkuperäisistä sukulinjoista harvat ovat säilyneet nykypäivään. Eloon ovat jääneet lähinnä vahvimmat juoksijasuvut, kun työhevosten tarve hiipui ja jalostus sen mukana.
Nykypäivän juoksijat polveutuvat pääasiassa neljästä oriista; Suikusta, Vokkerista, Vieteristä ja Hilusta. Niiden jäljessä tulevat Ero-Lohko, Luonnos ja Erilo. Nykyään Vieterin ja Hilunkin osuus on pienemään päin ja suikkulaisuus ja vokkerilaisuus hallitsevat markkinoita. Suikku on tuonut rotuun varhaislahjakkuutta; isäoritilaston kärkipää edustaa Suikun sukua Turon ja Hovi-Arin johdolla ja niiden varsoille on markkinoita.
Vokkerilaiset eivät ole samassa määrin varhaislahjakkaita kuin suikkulaiset, mutta lahjakkaita hyviä juoksijoita varsinkin hieman vanhemmalla ikää. Hilun linjalla on muutama lippulaivansa, joista suosiota ovat saavuttanneet mm. Kihin-Muiston pojat Kihin Hiski ja Saran Salama. Vieterin suku oli pitkään hallitseva, tuottanut vahvoja ja usein kovapäisiäkin kilpahevosia, mutta nykytilanne näyttää yllättäen arvoitukselliselta. Potentiaalisia vieteriläisiä siitosoriita ei ole montakaan.
Ravikasvattajan tilanne on sikäli ahdas, että vain muutamat isäoriit ovat niin kaupallisia, että varsoista saa omansa pois. Suvut vähenevät, kun ei ole järkevää tehdä tappiollista kasvatusta käyttäen muita kuin yleisesti arvostettuja isäoriita. Ongelman ydin on ihan toisaalla kuin kasvattajissa, osaksi varmasti esim. alhaisissa teurashinnoissa (ylipäätään teuraaksi saamisen vaikeudessa), jolloin alihintaisia hevosia kiertää markkinoilla liikaa ja se vaikuttaa tietysti varsojenkin hintoihin. Säälihän tämä on sikäli, että joitakin periyttäjiä varmasti jää huomaamatta, kun ne eivät saa riittäviä jälkeläismääriä kykyjensä osoittamiseen.
Erisukuisuus
Ihan ensiksi kirjoittajan tärkeänä pitämä mielipide: Jokainen syntyvä suomenhevosvarsa on näinkin pienelle rodulle arvokas, oli se sitten suvultaan mikä hyvänsä. Kaikki kasvattajat tekevät arvokasta tyätä.
Monet hyvät periyttäjät ovat olleet vallitsevaan hevoskantaan nähden erisukuisia. Esimerkiksi Vieterin isälinja kulkee hyvin ohuen langan varassa, eikä olisi ihme vaikka linja olisi sammunut jo pari polvea ennen Vieteriä. Vokker taas oli jopa huomattavan erisukuinen - sen suvussa ei esiinny Eri-Aaronia kertaakaan! Vokker oli luultavasti viimeinen eriaaroniton siitosori. Ehkäpä historia toistaa itseään ja lähivuosina löytyy taas uusi elinvoimainen linja tukemaan nykyisiä, tosin vaikeaa tulee läpilyöminen olemaan, kun tammoja on erilaisella suvulla vaikea saada.
Mitä sitten on erisukuisuus ja miksi sukuja kannattaisi säilyttää? Erisukuisuus on tietysti määrittelykysymys ja usein se määritellään niin, ettei hevosen lähipolvissa olisi valtaoriita, nykytilanteessa käytännössä Suikkua, Vokkeria, Vieteriä tai Hilua. Sukuja säilyttämällä saadaan pidettyä rodun geenipohjaa riittävän kattavana. Tällä hetkellä sukusiitosaste ei ole vielä häiritsevän suuri, mutta tulevaisuuden näkymät ovat hieman huolestuttavat, mikäli sukujen häviäminen jatkuu nykyistä tahtia.
Erisukuinen ei tarkoita samaa kuin huonosukuinen. Esimerkiksi ruutupoikalaiset ovat nykytilanteessa erisukuisia ja Ruutu-Poika oli sekä hyväsukuinen että periyttäjä, kuoli vain liian aikaisin. Erisukuinen voi olla siis hyväsukuinen ja ihan yhtälailla myäs hyvä ravuri, hyvä käyttöhevonen.
Sukujen säilyttämisen ei tietystikään pitäisi olla tavallisen kasvattajan harteilla mutta toistaiseksi virallinen taho ei sitä käytännössä tee. Mutta toivottavasti tulevaisuus tuo muutoksia tullessaan, nyt on sentään jo poistunut J-oriiden uusintatarkastuspakko.
Ratsu- ja pienhevossuvut
Ratsukantakirja avattiin jo 1973 mutta vasta ihan viime vuosina on alkanut ilmaantua omia sukulinjoja, kun R-kasvatus on saanut nostetta alleen muuallakin kuin Ypäjän siittolanmäellä. Ainoa selkeä oma orilinja on silti Kelmin linja, jonka edustaja Herra Herman on jo neljännessä polvessa R- tai P-katakirjattu ori. Myös Pilven Poika tulee todennäköisesti saamaan oman orilinjan, sen verran monta laadukasta orijälkeläistä siitä on jo kirjoissa.
R-suunnan kasvatus on silti vielä melko nuorta ja uutta verta tulee jatkuvasti juoksijapuolelta. Erityisen hyvin ratsujen sukuihin sopineita J-oriita ovat olleet mm. V.T. Ajatus ja Vekseli.
Pienhevosissakin alkaa olla jo yksilöitä, joiden suvussa on muutama polvi P-kantakirjattuja. Aikaisempien polvien vaikuttajia ovat olleet mm. Jessimo, Jeppana ja Lappi-Muisto. A.T. Unikki on jo kolmannen polven P-ori, kun isänä on Pikku-Ärri ja isänisänä Lappi-Muisto.
Työhevossuvut
Työhevossuvut ovat käytännössä kadonneet. Oriita, joiden sukua voisi lähestulkoon työsuvuksi sanoa, on allekirjoittaneelle tullut vastaan vain muutamia. Esimerkiksi edesmenneet T-oriit Tussari ja Taika-Laakeri sekä kantakirjaton Raikulipoika. Taika-Laakeri on siitä mielenkiintoinen, että sen isälinja on katkeamaton T-kantakirjattujen linja aina Sopusointuun 207 saakka. Taitaa olla ainoa laatuaan.